lauantai 16. heinäkuuta 2016

Kahvikupponen kesäkahvilassa


Eilen mökillä satoi melkein koko päivän, joten lähdimme miehen kanssa 
aikamme kuluksi pienelle autoajelulle lähistölle.

Vaikka Kokemäki on tässä suht lähellä, on siihen lähemmin 
tutustuminen jäänyt vähemmälle. Nyt ajattelimmekin kierrellä
siinä suunnassa.

Aivan vahingossa löysimme viehättävän "Kesäkahvila Kanelin" 






Kahvila sijaitsee vanhassa kokemäkeläisessä maalaistalossa. 



Ulko-ovi avautui valoisalle verannalle, jota tummien pilvien raosta 
pilkistävä aurinko valaisi kauniisti.


Verannalle oli tuotu ihanat vanhat nukenvaunut ja -nukke.


Myös pikkuriikkiset huonekalut odottivat tulijoita valoisalla verannalla.


Tässä huoneessa me joimme kahvit.



Salissa oli kaunis vanha kakluuni.

Synkän tummassa salissa tuli jotenkin fiilis kotimaisesta elokuvasta. 



Ihmekös tuo, täällä nimittäin kuvattiin "Postia pappi Jaakobille" -elokuvaa.

Kyseinen elokuva on esitetty myös televisiossa ja vuoden 2010 Jussi-gaalassa
 se sai useita Jusseja. Elokuva on palkittu myös ulkomailla. 





Kahvin ja maukkaan leivonnaisen voi nauttia missä talon 
tunnelmallisista huoneista tahansa.

Tutustumisen arvoinen paikka!

Aurinkoista viikonloppua!



tiistai 5. heinäkuuta 2016

Aika rientää ja mummu mukana!


Kyllä on pitänyt kiirettä. Ollaan paljon oltu muksujen kanssa
mökillä ja siinä ne päivät on viuhahtaneet niin, 
ettei ole oikein huomannutkaan, kun on jo ilta. 

Sisarukset ovat nauttineet pulikoinnista.

Sitten vielä nuo jalkapallon EM-kisatkin ovat ottaneet aikansa.
Vauhdikkaan päivän jälkeen on ollut jo niin väsynyt, ettei ole edes 
tänne blogiin jaksanut tulla tervehtimään teitä ystävät. 


Jotain kuitenkin on tullut tehtyä.

Mökkipihassa on yksi laho kanto, jota yhtenä päivänä koitin kaivaa ylös.

 En onnistunut, mutta muurahaisille tuli kova kiire viedä munia turvaan syvemmälle lahon kannon sisuksiin.

 Pieni hetki ja kaikki munat olivat tipotiessään.

 Hämiskin raahasi omansa piiloon.

Aika liukkaasti häipyi tämäkin, mikä lie satajalka!

Danin rippijuhlatkin on tässä välillä vietetty.
Miten aika kuluukaan äkkiä, justiinsa oli vielä pikkupoika
ja nyt jo nuori mies.

Tänään lähdemme yöjunalla Rovaniemelle.
Danilla on siellä jalkapalloturnaus ja mummu ja pappa 
saivat kunnian lähteä mukaan. 
Tulemme kotiin lauantaina joten katsotaan, josko silloin
ehdin tekemään kierroksen blogeissanne.

Rovaniemelle on luvattu aika mukavaa ilmaa, 
toivotaan, että pitää paikkansa!

Nyt pakkaamaan!
Mukavaa viikkoa kaikille!