lauantai 11. kesäkuuta 2016

Mummu ja pappa paitsiossa


Kuluva viikko on ollut vähän outo. Outo siksi, että olemme 
olleet koko viikon kaksin ukkokullan kanssa. Iiris ja Alma 
ovat vanhempiensa kanssa lomareissussa ja Dani rippileirillä.

Muksujen kanssa ollaan yleensä melkein päivittäin tekemisissä, 
kun asuvat tuossa ihan kivenheiton päässä, joten tämä
on ollut tosi outoa. 

--- 

Torstaina käytiin mökillä tarkistamassa, oliko myrsky kenties
tehnyt tuhojaan. Onneksi myrsky oli kuitenkin ennakoitua 
heikompi, eikä ainakaan meillä ollut tehnyt vahinkoa.

Oli niin kylmä, ettemme viitsineet jäädä mökille, 
vaan päätimme ajella kiertoteitä kotiin. Keitimme siis kahvit 
termariin ja lähdimme paluumatkalle.


 Aika erikoinen puu!

Puu oli kelottunut ja kauttaaltaan naavan peitossa, ainoastaan puun
 latvaosa oli vihreä ja hyvinvoivan näköinen.

Ajeltuamme hyvän tovin, jalkauduimme Hämeenkankaalla ja 
sukelsimme mäntymetsän syvyyksiin.

Tovin päästä saavuimme määränpäähämme, Ruskalaavulle. 

Täällä olisi mukavaa syödä nuotiomakkarat ja juoda päälle kahvit.

Vahinko vaan, että grillipaikka oli täynnä roskaa 
kieltotauluista huolimatta.

 No, onneksi paikalla oli toinenkin nuotiopaikka ja saimme 
makkaramme tirisemään.

Vatsat täynnä oli sitten mukava jo suunnata kohti kotia.

---

Eilen kävimme Urhatussa katsomassa Dania. 
Dani on ollut siellä rippileirillä koko tämän viikon.

 Urhattu on Nokian seurakunnan kurssikeskus Pyhäjärven rannalla.

 Riparilaiset olivat kuulemma saunoneet...

 ja uineetkin, vaikka kylmä olikin.

Rannalta löytyi myös alttari, saarnatuoli ja penkit kuulijoita varten.

 Tämä kauniisti kukkiva pensas oli minulle tuntematon.

Kaunis oli tämäkin puu.

Kovasti on poika tuolla viihtynyt ja saanut monta uutta kaveria. 
Nyt jo harmitteli, kun maanantaina ripari loppuu.

---

Näin viikko onkin sitten pulkassa ja edessä viikonloppu.
Ensi viikolla taas kaikki on kotona ja mummu ja pappa 
päästetään "paitsiosta"!

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!
Toivotaan aurinkoisia päiviä!




sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Helleviikko mökillä


Viime viikolla saatiin nauttia kesän lämmöstä 
oikein olan takaa. Onneksi ehdimme mekin lopulta mökille ja 
olimmekin siellä sitten koko viikon.  

Kyllä mökillä olosta taas nauttikin niin,
ettei millään olisi lauantaina lähtenyt kotiin, mutta
pakko oli, kun täällä oli tehtäviä hoidettavana
viikonloppuna. Ilmojen viileneminen onneksi 
vähän lievensi harmitusta.



Ötökätkin olivat heränneet henkiin, vaikka tämän hengissäolosta en päässyt ihan varmuuteen.



Korennot surrasivat iloisesti rantaheinikossa.


Välillä on pakko lepuuttaa siipiään ja olla hetken aloillaa - 
ja minähän käytin heti tilaisuutta hyväkseni.



Tällä ei ollut turpa rullalla, mutta siivet oli.


Miksiköhän tällä oli siivet näin? Elävä se ainakin oli, 
sillä pienen päästä lähti lentoon.


Rantakäärmekin kävi meitä tervehtimässä.


Voikukat ovat kohta menneen talven lumia!


Alma oli meidän kanssa mökillä muutaman päivän ja voi sitä
riemua, kun pääsi tekemään tuttavuutta kesälaitumelle
tuotujen lehmien kanssa. Ihmettely oli molemminpuolista!


Loppukesästä ei varmaan enää tuijoteta toisiaan näin kummeksuen!

Kyllä noiden muksujen kanssa on sitten ihana touhuta, 
ei tule ainakaan aika pitkäksi. 

Hyvää alkavaa viikkoa! Toivottaan, että kesä tulee pian takaisin!