sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Helleviikko mökillä


Viime viikolla saatiin nauttia kesän lämmöstä 
oikein olan takaa. Onneksi ehdimme mekin lopulta mökille ja 
olimmekin siellä sitten koko viikon.  

Kyllä mökillä olosta taas nauttikin niin,
ettei millään olisi lauantaina lähtenyt kotiin, mutta
pakko oli, kun täällä oli tehtäviä hoidettavana
viikonloppuna. Ilmojen viileneminen onneksi 
vähän lievensi harmitusta.



Ötökätkin olivat heränneet henkiin, vaikka tämän hengissäolosta en päässyt ihan varmuuteen.



Korennot surrasivat iloisesti rantaheinikossa.


Välillä on pakko lepuuttaa siipiään ja olla hetken aloillaa - 
ja minähän käytin heti tilaisuutta hyväkseni.



Tällä ei ollut turpa rullalla, mutta siivet oli.


Miksiköhän tällä oli siivet näin? Elävä se ainakin oli, 
sillä pienen päästä lähti lentoon.


Rantakäärmekin kävi meitä tervehtimässä.


Voikukat ovat kohta menneen talven lumia!


Alma oli meidän kanssa mökillä muutaman päivän ja voi sitä
riemua, kun pääsi tekemään tuttavuutta kesälaitumelle
tuotujen lehmien kanssa. Ihmettely oli molemminpuolista!


Loppukesästä ei varmaan enää tuijoteta toisiaan näin kummeksuen!

Kyllä noiden muksujen kanssa on sitten ihana touhuta, 
ei tule ainakaan aika pitkäksi. 

Hyvää alkavaa viikkoa! Toivottaan, että kesä tulee pian takaisin!




19 kommenttia:

  1. Sivuutan suosiolla ja vauhdilla nuo kaikenmaailman ötökät. Mutta pysähdyn ihastelemaan Almaa ja lehmiä. Lehmiä en juurikaan täällä näe, vaikka ne on minusta syötävän (sallittakoon tämä fraasi) suloisia.
    Mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökkimme naapurissa on maatalo ja lehmät laiduntavat melkein nurkalla.

      Poista
  2. Upeat korentokuvat. Viimeisin kuva on suloinen. Ihmettelyä ja kiinnostusta on molemmin puolin. Lehmäthän ovat uteliaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hauska seurata Alman ja lehnuen "tutustumista". Alma pitää kaikista eläoistä kovin.

      Poista
  3. Upeita kuvia Toivotaan että lämmintä tulee pian. Hyvää alkanutta viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kesään kuuluu lämpö, ei tällainen kahdeksan asteen lukemat, mitä nytkin on mittarissa ;(

      Poista
  4. Hienoja kuvia niin ötököistä kuin sudenkorennoistakin! Mutta kyllä nuo viimeiset kuvat vievät voiton suloisuudellaan!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alma on tottunut poseeraamaan mummulle ;)

      Poista
  5. Ihmettely näkyy kuvasta, molemmin puolista selvästi. Soma pieni tyttönen kesämekossaan. Korennon siivissä on minullakin ihettelemistä miten ne noin rullalle menevät. Tosi hyviä kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä ihmeteltiin puolin ja toisin. Lehmistä puhuttiin vielä nukkumaan mennessäkin.

      Poista
  6. Upeita kuvia! Kaksi viimeistä kuvaa on ihania!♥
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehmät ovat yleensä koko kesän tuossa pellolla, joten kuvia saadaan varmaan lisää :D

      Poista
  7. Suloisia Alman ja lehmien kohtaamis kuvia. Sinulla on mukavaa seuraa.

    Upeat ötökkä kuvat!

    Meille se osui kylmä kausi mökkeilyyn, nyt kun ollaan lähdössä Pohjois Suomeen.
    Se lohtuhan on ettei taida pahemmin hyttyset lennellä 10...14 + säässä. Yöllä menee melkein pakkasen puolelle.
    Mökkiä saa lämmittää, mutta siinähän on oma mukava tunnelma. Lämmintä päälle, ei estä luonnossa oloa.

    Kiitos. Hyvää viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuit naulan kantaan, lämmintä vaan päälle ja menoksi. Kylmän kanssa aina pärjää, mutta toivotaan, ettei kovin sataisi. Mukavaa mökkeilyä! Kuvattavaa ainakin Pohjoisessa riittää.

      Poista
  8. Ihastuttavia kesäkuvia. Niissä on lämpöä ja varsinkin suloinen pikku Alma hellemekossaan. Lehmistä minäkin tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppukesästä nuo lehmät ovat jo meihin tottuneet, eikä noita "tuijotussessioita" enää pidetä. Yleensä tulevat juosten pellon toiselta laidalta, kun meidät huomaavat. Lehmät ovat mukavia, mutta tuovat kärpäsiä mukanaan ;D

      Poista
  9. Anonyymi7/6/16

    Ihanat kesäkuvat <3 mukavaa kesäistä viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
  10. Alma ja ammut, aivan ihastuttavia kuvia.
    Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
  11. Suloistakin suloisempia nuo kaksi viimeistä kuvaa! Kauniit kesäkuvat.

    VastaaPoista

Kiitos! Mukavaa kun kävit, tervetuloa uudelleen!