perjantai 23. marraskuuta 2012

Yhtenä lokakuisena aaamuna

Koska marraskuu jatkuu aina vaan harmaana ja pimeänä, on ihan pakko laittaa muutama aamuauringossa otettu kuva vastapainoksi. 

Yhtenä lokuisena aamuna oli kivasti sumua, ja ajattelin lähteä läheiselle järvelle ottamaan muutamia sumukuvia. Valitettavasti tuo sumu haihtui niin äkkiä, että kameran kennolle ei sitä juurikaan tarttunut.
Mutta tien varren metsä oli aamukuuraisena niin kaunis, että sitä oli ihan pakko poiketa tarkastelemaan lähemmin

Kuva ei kerro koko totuutta, niin upean valkoinen maa oli.

Arvatkaapa, olivatko jalkani märät, kun lopulta kömmin metsän puolelta tielle!

Muutama kuva maanrajastakin


 Jalusta olisi tarvinnut olla, jotta olisi saanut kunnon makrokuvia. Aina sitä ei vaan viitsi raahata mukana!



Rannan kaislikko oli saanut rusetin koristeekseen!

Ne muutamat sumukuvatkin jotka sain, laitan kyllä jossain vaiheessa!

Pirteää perjantaita päivän harmaudesta huolimatta!

19 kommenttia:

  1. Hieno kuvasarja. kuuraa tai muutakaan ei täällä ole näkynyt, vain vettä ja pimeää, mutta tuo kissa sai nauruhermoni hervottomaan tärinään.
    Hyvää perjantaita ja viikonloppua sinulle :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kuurasta ollut tietoa täälläkään vähään aikaan, josko ensi viikolla!

      Poista
  2. Vau! Johan on hienoja kuvia. Tuosta kaislakuvasta tykkään hurjasti.

    VastaaPoista
  3. Noin nättiä oli lokakuussa, toki piristää katsella nyt, kun nyt ollaan saatu totutella toisenlaiseen maisemaan. Viimeinen kaislojen kuva on maagisen lumoava ja toivottavasti kisuli ei läkähdy nauruunsa tai saa suutaan ristiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tulevalle viikolle on luvattu jo pakkasia ja luntakin!

      Poista
  4. Kissaa naurattaa, täällä ei kuuraakaan näy, kummallinen on tämä talvi jo kesäkin, sillä vettä on riittänyt enemmän kuin lääkäri määrää:) Ehkä se ensiviikolla jo muuttuu?

    VastaaPoista
  5. Voi hitsi miten kauniita kuvia olet laittanut,kyllä ilahdutti.Kiitos

    VastaaPoista
  6. Hienoja kuvia. Tykkäsin eniten kolmanneksi viimeisestä ja sitten tuosta kaiskakuvasta. Ja tietenkin kissasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kissakuva on joskus Kreetalla napattu, oli vaki vieras siellä!

      Poista
  7. Anonyymi24/11/12

    Huurre ja sumu ovat kyllä hienoja kuvien koristelijoita. Näissäkin lähikuvissa on kuin pieniä timantteja. Kauniita! Kaartuva heinäkuva on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuura antaa hienon "sokerikuorrutuksen"!

      Poista
  8. Hienot kuvat. Eniten ehkä tykkäsin tuosta kaislakuvasta :)Voi kun näitä näkymiä tulisi. Nyt on ollut niin pimeitä päiviä, ainakin täällä, että ei ole ollut kameran kanssa ulos asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tylsä Mörökölli! Onneksi alkavalle viikolle on luvattu jo vähän talvisempaa.

      Poista
  9. frosty weather & sunny day))
    wonderful!

    xoxo, Juliana | PJ’ Happies :) | PJ’ Ecoproject

    VastaaPoista
  10. Kuuranen maa on tosi kaunista. Tuo kaislakuva oli kaikkein kaunein!

    VastaaPoista

Kiitos! Mukavaa kun kävit, tervetuloa uudelleen!