maanantai 27. toukokuuta 2013

Ei araknofobiasta kärsiville!


Jos kärsit araknofobiasta, siirry suoraan viidenteen kuvaan, 
sillä seuraavana muutama viime viikolla muistikortille tarttunut hämiskuva.

Rantahämis (luulisin) oli levittäytynyt koko pituudeltaan ottamaan
 aurinkoa. Kun kaveri lähti lätkimään, mittasin hämiksen 
pituudeksi 14 cm varpaista varpaisiin.  Mielestäni tuo on
 rantahämähäkki, joita voi olla tosi isojakin yksilöitä.

Ristihämähäkki roikotteli koipiaan kaikessa
rauhassa lehden reunalta.

Tämä näytti, kuin pelkäisi putoavansa. 


Montakohan tällaista olen unissani niellyt? 
Ihminen kuulemma pistelee unissaan monta hämistä!


Mikähän tämäkin on, pituus sillä oli vain n. 2cm?


Tässä mennään peräkanaa, kuin köyhän talon porsaat ;D


Luteita on jos jonkinlaisia!


Kaalikoi, joka Aamulehden mukaan tänä kesänä
tekee paljon tuhoja kasvimailla. Lehdessä jopa sanottiin, että 
kaalia ei tänä kesänä paljon kannata viljellä??

Ettei jää iiik-olo päälle, niin laitetaan lopuksi tämä kaunotar!

Viikonloppuna olin siellä synttäreillä, jotka olivat oikein onnistuneet. 
Oli upeaa tavata vanhoja sukulaisia, sellaisiakin
joita ei ollut aikaisemmin tavannutkaan. 

Juhlissa oli myös monta lapsuudenaikaista tuttuani ja koulukaveriani. 
Oli jotenkin hassua, kun edellisen kerran oli heitä nähnyt vajaa 
50 vuotta sitten lapsena ja nyt olivat vanhoja mummuja ja pappoja. 
Kyllä heidät silti hyvin tunnisti.

Aurinkoista alkanutta viikkoa toivottelen!





24 kommenttia:

  1. Kiehtovia ovat nuo pikkuhämikset ja muut näin kaukaa katsottuna, mutta toinen ylhäältä on kyllä karmaisevat pelottava. Ainakin jos kuvittelee sen kiipeävän jalkaa pitkin..

    Kaunis alakuva kertoo myös suloisesta yhdessäolostanne synttäreillä!

    VastaaPoista
  2. Onko teillä siskoksilla hämishimo :-DDD
    Hienoja kuvia, onneksi minulla ei ole tuota fobiaa...

    VastaaPoista
  3. Turvallisempaahan noita hämyjä on tästä näytöltä katsella. Hienot kuvat. Hauska nähdä myös kuuluisa kaalikoi.

    VastaaPoista
  4. Hui mitä ötököitä !

    VastaaPoista
  5. Hienot kuvat hämiksistä! Komea tuo kakkonen.

    VastaaPoista
  6. Hianoja kuveja. Taidat möyriä pitkin pusikoita vallan yhtenään. Mutta kyllä se näyttää kannattavankin :)

    VastaaPoista
  7. Hienot kuvat (suloisista) hämiksistä.

    VastaaPoista
  8. Onneksi ei ole ötökkäkammoa. Vaan ekan kuvan 14 senttistä en muista koskaan tavanneeni - onneksi ;)

    VastaaPoista
  9. Hieno ötökkäpostaus ja ristihämis oli oikein mieluinen kun silmät erottui kuvassa. Oikein hyvä!

    VastaaPoista
  10. Hyvää hämisjälkeä eli komiat kuvat :)

    VastaaPoista
  11. Hienoja hämyjä, ei ole fobioita niistä. Kaaliperhonen on kiusallisen kaunis. Ovat syöneet minulta parsat kahtena kesänä. Viimekesänä en sitten laittanut kaalta, en myöskään tänäkesänä laita. Onkohan nuo pitkäkoivet jotain sirkka-sukua, en tiedä, hienoja kuitenkin ja ennen näkemättömiä.

    VastaaPoista
  12. Ompa hienot kuvat ♥

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Kammottavaa ajatella syöneensä nukkuessaan hämiksiä ja mitä lie muitakin ötököitä!
    Hienoja kuvia kuitenkin!

    VastaaPoista
  15. Nyt taidan laittaa laastarin suun eteen:)
    Hienoja ja tarkkoja kuvia kun en pode mitenkään kauhua näitä katsellessa!
    Mukava kuulla että oli onnistuneet juhlat, riittää muistelemista varmasti pitkäksi aikaa!

    VastaaPoista
  16. Tiesin, ettei mun olisi pitänyt avata tätä sun postaustasi, mutta.... (iiiik)

    Kumma kun ne koulukaverit vanhenee n. 50 vuodessa, mutta itse ei .. hi

    PS. Hienoja kuvia silti.

    VastaaPoista
  17. WoW upeita hämähäkkejä ja muita ötököitä!
    Inspiroivia päiviä!

    VastaaPoista
  18. Iiiiikkk!
    Mutta silöti oli pako ne katsoa!
    Hienot kuvat olitkin saanut, mutta että 14 cm pitkä??? iiikk!
    Ja ton olisit voinut jättää sanomatta, että me ihmiset syödään nukkuessa hämiksiä, iiikk ja iiik ja vielä kerran iiik!
    Mä en ainaskaan syö!!

    VastaaPoista
  19. Hienot kuvat ötököistä :)

    VastaaPoista
  20. Upeita kuvia ! Olet kyllä mestari kuvaaja Marjukka :)

    Mukavaa toukokuun loppua ja kesänjatkoa !

    VastaaPoista
  21. kauniita, jopa luteet, vaik marjaluteista en niin piittaisi pilaamaan makuelämystä;)

    VastaaPoista
  22. Olen kaiketi niin huononäköinen, etten luonnossa juurikaan näe hämähäkkejä enkä muitakaan pikku otuksia. Kiitos kuvista, ne ovat upeita.
    Jokaisella on paikkansa luonnossa, niin se on.

    VastaaPoista
  23. Mukavia kommentteja taas teiltä mukavilta blogiystäviltä! Kiitos näin yhteisesti kaikille, aika ei tahdo nyt riittää vastaamaan kaikille erikseen, mutta tarkkaan kaikki silti luen! Kiitos!

    VastaaPoista
  24. Aivan mahtavia kuvia koko sarja. Oli hienoa katsella ja lukea.

    VastaaPoista

Kiitos! Mukavaa kun kävit, tervetuloa uudelleen!